Raamatun tulkinta: Kristinuskon perusta ja kokonaisilmoituksen merkitys uskonopissa
- © 2025 Evankelikirkko
- 1 päivä sitten
- 3 min käytetty lukemiseen

Kristinuskon perusta on ja sen tulee olla yksin Raamattu. Kyse ei ole yksittäisistä mielipiteistä, kirkollisista perinteistä tai kulttuurisista virtauksista, vaan Jumalan ilmoituksesta, joka on annettu meille pyhissä kirjoituksissa. Raamattu ei ole ainoastaan uskon innoittaja, vaan se on uskon lähde ja mittapuu, jonka kautta kaikki kristillinen oppi ja elämä tulee arvioida.
Raamattu on kokonaisuus, ei vain yksittäisiä jakeita. Raamatun oikea tulkinta vaatii sen lukemista ja ymmärtämistä kokonaiskertomuksena. Usein tulkinnallisissa kiistoissa sorrutaan siihen, että yksittäisiä jakeita nostetaan esiin täysin asiayhteydestään irrotettuina. Tämä johtaa helposti harhaan tai antaa vääristyneen kuvan siitä, mitä Raamattu todella opettaa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus, joka rakentuu historian läpi eteneväksi kertomukseksi luomisesta, lankeemuksesta, lunastuksesta ja lopullisesta uudistuksesta. Tämän suuren kertomuksen punainen lanka ja keskushahmo on Jeesus Kristus – Hänessä koko Raamatun sanoma huipentuu. Kristinuskon osalta (usko Jeesukseen Kristukseen) yksittäisiä kohtia on tulkittava aina suhteessa Kristuksen evankeliumiin.
Vanhan testamentin autonominen käyttö
Vanhassa testamentissa Jumala teki Abrahamin kautta liiton Israelin kansan kanssa, ja Uudessa testamentissa tämä liitto täydellistyy ja laajenee Jeesuksen Kristuksen kautta koskemaan koko ihmiskuntaa. Uuden testamentin evankeliumit sisältävät kristinuskon sanoman: uskon Herraan Jeesukseen Kristukseen. Vanha testamentti kertoo luomiskertomuksen, kuvaa Jumalan toimintaa sekä osoittaa ennustuksillaan Jeesuksen olevan luvattu Messias, Kristus.
Kristinuskon opetuksessa Uusi testamentti on uskon ytimessä, vaikka Vanha testamentti luo perustan Jumalan pelastushistorian kokonaisuudessa. Vanhaa testamenttia ei tulisi kuitenkaan käyttää kristinuskon opetuksessa ilman Uuden testamentin kontekstia, sillä kristinuskon perusta avautuu vain ja ainoastaan Jeesuksen Kristuksen kautta. Vanhan testamentin (juutalaisuuden Tanak) autonominen käyttö korostaa käytännössä juutalaisuuden oppia, ei kristinuskoa.
Kristinuskon ydin on Jumalan rakkauden sanoma, joka ilmenee Jeesuksessa Kristuksessa, ja se on tarkoitettu kaikille kansoille. Uuden liiton myötä pelastuksen sanoma ei enää ole sidottu vain yhteen kansaan, vaan se avautuu nyt kaikille, jotka uskovat Kristukseen. Näin kristinusko on siirtynyt Vanhan testamentin juutalaisuudesta universaaliin, rakkauteen ja uskoon perustuvaan sanomaan.
Paavali muistuttaa osuvasti: "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" (Room. 10:17). Siksi kristinuskon opetuksessa tulee Uuden testamentin evankeliumit sekä Jeesuksen Kristuksen persoona olla keskiössä.
Kokonaispeitto on ratkaiseva
Kun arvioidaan eri kirkkokuntien ja uskonsuuntien tulkintoja tai oppeja, on tärkeää kysyä itseltä: Mikä näkökulma vastaa parhaiten Raamatun kokonaisilmoitusta? Mikä näkemys ottaa huomioon koko Raamatun äänen – ei vain yksittäisiä kohtia, vaan koko Jumalan ilmoituksen kaaren?
Tulkinta, joka on sopusoinnussa Raamatun keskeisten opetusten kanssa, on lähtökohtaisesti vahvempi kuin sellainen, joka joutuu selittämään sivuun tai jopa ohittamaan Raamatun olennaisia totuuksia. Esimerkiksi jos jokin oppi on ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa Jumalan armon kattavuudesta, Kristuksen ainutlaatuisuudesta tai pelastuksesta yksin armosta uskon kautta – silloin kyseinen oppi ei voi olla raamatullisesti oikea, riippumatta siitä kuinka vakuuttavalta se saattaa tuntua. Pahimmillaan uskonoppi saattaa olla sisäisessä ristiriidassa jopa omien näkemystensä kanssa, ei vain Raamatun tulkinnan kanssa. Voidaan yksiselitteisesti todeta, että tulkinta, joka sopii Raamatun kokonaisuuteen parhaiten, on todennäköisesti oikea.
Tässä mielessä oikea raamatuntulkinta ei ole ensisijaisesti filosofinen tai kulttuurinen kysymys, vaan uskollisuutta Raamatun tekstille. Uskollisuus tarkoittaa sitä, että emme taivuta Raamattua mielipiteidemme mukaiseksi, vaan taivumme itse Raamatun edessä.
Kirkko ei ole irti maailmasta
Kirkot ja uskontokunnat eivät ole irti maallisesta todellisuudesta, vaan niille on tärkeää sitouttaa ihmisiä seurakuntaan ja selittää omia näkemyksiä historiallisesti yhteiskunta- ja kirkkopolitiikkaan sopeuttaen. Kirkkolaitokset ovat koneistoja, joita oli keskiajalla, ja pitkälti vielä sen jälkeenkin, helppo nostaa Raamatun ja Jumalan armon yläpuolelle omien tarkoitusperien mukaan. 1500-luvun uskonpuhdistuksen jälkeen (mm. luterilaisuus, reformoidut kirkot) kansa eli ankaran valtiovallan ja pakkokirkollisuuden alla, Suomessakin 1920-luvun alkupuolelle asti, jolloin lukutaito oli käytännössä olematon, joten haluttua oppia taottiin, kirjaimellisesti, kansan keskuuteen kepin ja miekan avulla.
Nykypäivän valveutunut ja lukutaitoinen ihminen voi lukea itse vapaasti Raamattua, jolloin voi tehdä omat johtopäätöksensä siitä, vastaako oman kirkon uskonoppi Raamattua vai jotakin muuta perustaa. Tärkein havainto lähtee siitä, onko pelastus aidosti yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden, vai halutaanko Kristuksen sovitusta ja Jumalan pelastuksen armoa 'täydentää tai tehdä todelliseksi' ihmisen omien tekojen kautta. Lue: Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden ja yksin Raamatun perusteella - kirkkokuntien haavetta vai todellisuutta?
Johtopäätös
Raamatun tulkinnassa keskeistä on:
Raamattu on ainoa ja ehdoton kristinuskon perusta.
Raamattua on luettava kokonaisuutena, ei irrotettuina jakeina.
Tulkinta, joka parhaiten vastaa koko Raamatun ilmoitusta, on todennäköisesti oikeampi kuin se, joka ohittaa keskeisiä opetuksia tai on niiden kanssa ristiriidassa.
Lopulta kysymys Raamatun tulkinnasta on kysymys kuuliaisuudesta Jumalalle. Olemme kutsutut kuulemaan Jumalan ääntä, emme alistamaan Jumalaa, tai Jumalan pelastuksen armoa, ihmisen itse luomien rakenteiden alle. Kun annamme Raamatun puhua koko voimallaan, voimme löytää yksin Kristuksessa totuuden, toivon ja pelastuksen.
--