Tilaa blogi

Sola fide (yksin uskosta), sola gratia (yksin armosta), solus Christus (yksin Kristuksen tähden) ja sola Scriptura (yksin Raamatun perusteella) ovat protestanttisen uskonpuhdistuksen keskeiset periaatteet. Ne muodostavat opillisen ytimen, jonka varaan rakennettiin uusi ymmärrys pelastuksesta, auktoriteetista ja kristillisestä elämästä. Tässä blogissa tarkastellaan, kuinka hyvin perinteiset uskonsuunnat vastaavat näihin opillisiin periaatteisiin. Vai onko kyse kuitenkin vain k

Raamatun ilmoituksen mukaan Jumala ei antanut sovituksen tehtävää ihmiselle, kirkolle tai rituaaliselle järjestelmälle, vaan täytti itse sen, mitä hänen oikeudenmukaisuutensa ja rakkautensa vaativat. Kristuksen ristintyössä Jumala sovitti maailman itsensä kanssa: "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa" (2. Kor. 5:19, KR 38). Tässä blogissa tarkastellaan tarkemmin, mitä sovitustyö todella tarkoittaa.

Evankelikirkossa uskomme, että Raamattu on kristinuskon ylin ja ainoa auktoriteetti, joten kaikki näkemykset on perusteltava Raamatulla johdonmukaisesti, systemaattisesti ja kokonaisilmoitus huomioiden. Osaa Evankelikirkon opeista voisi pitää uutena näkemyksenä, mutta ehkä ne ovatkin enemmän alkukristillisen ja raamatullisen näkemyksen uudelleen esiin nostamista. Tässä blogissa avataan tiivistettynä pelastus- ja kastekäsitystä.

Universaali sovitusoppi tarkoittaa, että pelastus on oletustila: Ihminen syntyy syyttömänä ja oletusarvoisesti pelastettuna, mutta voi torjua tämän tilan epäuskossa, mikä johtaa kadotukseen. Kadotus ei johdu perisynnistä, vaan pelastuksen armon hylkäämisestä. Tässä yhdistyvät Kristuksen ristinsovitus, Jumalan suvereeni armo ja ihmisen vapaa vastuu ilman sisäistä ristiriitaa. Tämä tarjoaa raamatullisen kokonaisuuden, jossa pelastus on Kristuksessa kaikille tarjottu, mutta ei k

Tässä kirjoituksessa esitellään Universaali sovitusoppi, jossa yhdistyvät kaksi Evankeliteologian keskeistä näkemystä: perisyntikäsitys ja pelastuskäsitys (Maltillinen synergismi). Nämä limittyvät yhdeksi opiksi, joka avaa uuden tavan ymmärtää ihmisen asema suhteessa Jumalan armoon.

Nykyään puhutaan paljon uskosta — uskosta elämään, uskosta itseensä, uskosta parempaan huomiseen. Mutta kristinuskon ydin on yksinkertainen, eikä sitä pidä hämärtää maallisten asioiden alle: uskon ainoa tarkoitus ja päämäärä on pelastus. On aika palata takaisin perusteisiin.

Synti on rikkomus Jumalaa vastaan ja synneistä pahin on epäusko. Rikkomus Jumalaa vastaan on vakavaa, koska Jumala itse on pyhä. Vanha testamentti todentaa, että Jumala ei suoraan pakottanut, vaan yritti vaikuttaa ihmisten toimintaan ohjeilla, opeilla ja myös kurituksen kautta, mutta silti ihmiskunta rikkoi Jumalaa vastaan yhä toistuvasti. Tämän vuoksi anteeksiannon sovituksen piti olla jotakin suurta ja merkittävää, kertakaikkista ja riittävää.

Jos ihminen ajattelee, että kaikki hänen syntinsä — menneet, nykyiset ja tulevat — on kertakaikkisesti ja täydellisesti anteeksi annettu uskoontulossa, niin Raamatun kokonaisilmoituksen perusteella tähän sisältyy useita vakavia teologisia ja käytännöllisiä ongelmia.

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kysymystä, jonka äärelle moni vakavasti Raamattua tutkiva pysähtyy, ja kysyy: Saako ihminen omat väärintekonsa ja syntinsä anteeksi uskoontulon hetkellä — vai tapahtuuko syntien anteeksianto muulla tavoin? Entä miten syntien anteeksianto suhteutuu pelastukseen?

Raamattu opettaa ja painottaa, että jokainen ihminen, ja jokainen uskova, kohtaa lopulta Kristuksen tuomion. Jeesuksen Kristuksen toinen tulemus ja tuomiopäivä ovat aivan keskeisiä pelastuksen kokonaisuudessa, mutta mitä tämä tuomio todella tarkoittaa?

Pyhä Henki auttaa, opastaa ja vahvistaa ihmistä uskossa, elämässä ja parannuksessa, mutta Raamatussa on selviä esimerkkejä ja opetuksia niistä tilanteista, joissa ihminen voi myös menettää pelastuksen armon ja Pyhän Hengen. Nämä liittyvät yleensä tottelemattomuuteen Jumalan edessä, ihmisen omaan rankkaan syntiin, okkultismiin tai uskon sammumiseen.

Pelastus on yksin uskosta Kristukseen Jumalan armossa. Raamattu puhuu selkeästi ja lukuisasti viimeisestä tuomiosta ja elämän kirjasta, jolloin kaikki ihmiset joutuvat tekemään tilin elämästään. Mutta ketkä todella tuomitaan? Kenen teot punnitaan, ja millä perusteella ratkaistaan ihmisen iankaikkinen kohtalo?

Monet kirkot ja uskonsuunnat löytävät lukuisia syitä, miksi ihminen ei pelastu, vaan joutuu kadotukseen. Evankelikirkko tukeutuu Raamatun yksinkertaiseen, mutta valtavan merkitykselliseen totuuteen: ihminen pelastuu yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen. Tämä opetus erottaa protestanttisen kristinuskon kaikista muista uskonnoista, joissa pelastus perustuu tekoihin, moraaliseen kehitykseen tai rituaaleihin. Raamattu painottaa läpi Uuden testamentin, että pelastus on Jumalan lah

Evankelikirkko esittää raamatullisen ja pelastusopillisesti johdonmukaisen yhteyden Kristuksen sovituksen, Pyhän Hengen, uskoontulon ja...

Kristillisissä keskusteluissa nousee usein esiin kysymys, mitä tapahtuu pienille lapsille, jos he kuolevat ennen kuin ymmärtävät evankeliumin? Raamattu ei suoraan kerro, mitä pienille lapsille tapahtuu, joten tämä kirjoitus antaa vastauksen siihen, miksi kaikki pienet lapset pelastuvat Jumalan armossa, ja miksi he voivat turvallisesti odottaa myöhempää uskonratkaisua.

Evankelikirkossa uskovan ja pastorin välinen rippi on osa sielunhoitoa, jossa ihminen voi tunnustaa syntejään ja helpottaa omaatuntoaan. Tämän jälkeen yhdessä rukoillen pyydetään Jumalalta syntejä anteeksi, sillä pastori (tai uskova seurakuntalainen) ei voi julistaa syntejä anteeksi. Raamattu osoittaa selvästi, että syntien anteeksiantaminen on Jumalan yksinomainen oikeus ja valta, sillä synti rikkoo suoraan Jumalaa vastaan.

"Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni" (1. Kor. 11:24). Kuva: Evankelikirkko.

Alkuihmisen syntiinlankeemuksen jälkeen ihmisluonto turmeltui täysin perisynnin vuoksi. Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema sovitti ja poisti perisynnin syyllisyyden, mutta ei perisynnin vaikutuksia. Perisynnin vaikutukset, kuten ihmisluonnon turmeltuneisuus ja taipumus väärintekoihin, ilmenevät kaikissa ihmisissä yhä edelleen.